fbpx

USEIN KYSYTTYÄ

Kesän 2020 Laatuleirit peruttu!

Kesän 2020 Laatuleirien Sportti- ja Säbäleirit on koronaepidemian vuoksi jouduttu valitettavasti peruuttamaan.

Kesän leireille ilmoittautuneisiin ollaan erikseen yhteydessä.

1. Voiko leireille ilmoittautua, vaikka lapsi ei olisi harrastanut mitään liikuntaa aiemmin koululiikunnan lisäksi?
Liikunnalliselle kesäleirille voi ilman muuta osallistua, vaikka ei olisi aiemmin harrastanut mitään liikuntaa. Kyseisen leirin tarkoituksena on tukea lasten luontaista tarvetta liikkua, pelata sekä leikkiä ja kaikki 6-12-vuotiaat ovat tervetulleita mukaan.

2. Mitä leirillä tarvitsee olla mukana?
Mukaan sisäliikuntavarusteet, juomapullo, sään mukaiset ulkoliikuntavarusteet.

3. Tarvitseeko leirillä lapsella olla oma maila ym. varusteita?
Omia urheiluvälineitä ei tarvitse ottaa mukaan. Jokaisella lapsella tulee kuitenkin olla leirillä mukana oma nimikoitu juomapullo.

4. Minkälainen päiväohjelma leireillä on?
Leirin ohjelma räätälöidään jokaiselle ryhmälle sopivaksi ja tässä huomioidaan myös lasten omat toiveet. Pääsääntönä on, että kukin leiripäivä on hieman erilainen ja lapset liikkuvat mahdollisimman monipuolisesti. Joka päivä myös pelataan ja leikitään ulkona (säävaraus).

5. Entä jos koko päivän sataa?
Sadepäivän sattuessa leiritoiminta jatkuu normaalisti sisätiloissa. Käytössämme on Arena Centerin monipuoliset liikuntatilat. Jokaiselle leirille on suunniteltu etukäteen ohjelmaa sadepäivien varalle.

6. Mitkä ovat leirien peruutusehdot?
Tiedot ja ohjeet peruutuksista löytyvät Leiriehdoista.

7. Olen lähettänyt ilmoittautumisen, en kuitenkaan ole saanut mitään vahvistusta siitä, mitä pitäisi tehdä?
Kaikki ilmoittautumiset käydään läpi ja ilmoittautumisen -järjestelmästä tulee vahvistusviesti sähköpostiin. Mikäli ette ole saaneet vahvistusta, pyydämme olemaan yhteydessä sähköpostitse leirit(at)arenacenter.fi tai puhelimitse 044-700 7066 (ark. 9-16).

8. Onko lapsilla mahdollisuus ostaa välipalaa leiripäivän aikana?
Arena Centerissä on kahvio, josta voi ostaa leiripäivän aikana esim. hedelmiä, mehua, sämpylää, pikku herkkuja ym. kahviotuotteita.

9. Milloin ilmoittautuminen on sitova?
Ilmoittautuminen rekisteröidään sitovaksi, kun leirimaksu on maksettu. Näin varmistat paikkasi leirillä!

10. Onko leireillänne huomioitu lasten mahdolliset allergiat / erityisruokavaliot?
Ilmoittautumislomakkeeseen tulee kirjata tiedot lasten allergioista ja erityisruokavalioista. Nämä huomioidaan ja ryhmien vetäjät ovat tietoisia tilanteesta kunkin lapsen kohdalla.

11. Miten ruokailu on järjestetty leirillä?
Leiriläiset saavat joka päivä yhden lämpimän ruoan, leipää, maitoa ja mehua. Ruokailu alkaa leiristä riippuen noin klo 11.00 – 12.00. Iltapäivällä on kevyt välipala (hedelmä, jogurtti), Aamupalan voi ostaa leiriruokien lisäksi.

12. Voiko leirille ilmoittautua puhelimitse?
Leirille ilmoittaudutaan -järjestelmän avulla. Jos selain ei jostain syystä toimi koneellasi, ota yhteyttä puh. 044-700 7066 (ark. 9-16) tai leirit(at)arenacenter.fi

13. Pitääkö leiriläisillä olla vakuutus?
Kaikki leiriläiset ovat vakuutettuja leirin järjestäjän toimesta ja mahdollisten haaverien sattuessa paikalla on aina ensiaputaitoinen henkilö sekä lääkelaukku, josta löytyvät oleellisimmat ensiaputarvikkeet.

14. Onko lapsilla leiripäivän aikana ns. ”omaa aikaa”?
Leiripäivän aikana lapsille on järjestetty myös omaa aikaa, ovathan he kuitenkin kesälomalla. Ohjaajien valvonnassa lapsilla on mahdollisuus mm. lukea, leikkiä, piirtää, askarrella, pelata lautapelejä yms.

15. Kuinka saan tarvittaessa yhteyden lapseeni leiripäivän aikana?
Lapsi on mahdollista tavoittaa päivän aikana leiripuhelimesta. Leirikohtainen numero tiedotetaan ennen leirin alkua.